maanantai 30. marraskuuta 2015

1 viikko

Saavuimme Düsseldorfiin aamusta ja matkustimme junalla Kölniin. Matka lähti hyvin käyntiin kun jäimme väärällä pysäkillä. Päästiin kuitenkin lopulta Kölniin, jossa tapasimme Bergheimin koulun kaksi opettajaa. Mentiin heidän autoilla Bergheimiin josta jatkettiin majataloomme Paffendorfiin. 



Ensimmäinen viikko on ollut aika shokki töissä ja sen ulkopuolella. Asuntomme on aika syrjässä ja julkisilla kulkeminen on tullut tutuksi jo tämän viikon aikana. Ollaan myös kävelty jonkun verran. 



Ollaan töissä vanhusten päiväkeskuksessa. Työpaikkamme on tosi kiva ja ihmiset siellä ovat mukavia ja ystävällisiä. Kukaan ei puhu kunnolla englantia mikä on harmittanut meitä sillä keskustelu on todella hankalaa ja vähäistä. Vanhat ihmiset juttelevat meille paljon saksaksi ja hymyllä ollaan pärjätty. Ollaan kuitenkin päästy mukaan askarteluihin ja leipomiseen sekä muihin päivän aktiviteetteihin.





Viikonloppuna käytiin tutustumassa Kölnin kaupunkiin ja shoppailemassa. 


Kölnin katedraali.


Käytiin kiertelemässä muutamat joulumarkkinat. 

 



Tutustuttiin saksalaisten historiaan.



Tschüs! 

~ Nea & Nea